Internet nopeutti tiedon löytämistä

Tietoa voi löytää netistä tosi nopeasti - testaa nopeus itse

Jos olet joskus yrittänyt löytää tietoa jostakin tärkeästä asiasta esimerkiksi kirjasta olet varmasti huomannut sen, että siinä voi kestää jopa tunteja. Vaikka kirjat ovatkin erittäin mukava tapa levittää esimerkiksi tarinoita tai satuja, on niissä muutamia isoja ongelmia.

Koska kirja ei osaa kertoa sinulle suoraan miltä sivulta jokin pala tietoa löytyy, voi sen löytämisessä kestää huomattavasti kauemmin kuin olettaisi. Voit toki avata kirjan ensimmäiseltä aukeamalta löytyvän sisällysluettelon, mutta sekin antaa vain aiheita eikä varmista sitä, että haluamasi tieto löytyy juuri tästä kirjasta.

Pahimmassa tapauksessa joudut lukemaan useita eri kirjoja tiedon löytämiseksi. Tämä on luonnollisesti erittäin ärsyttävää varsinkin nykyään, jos haluaa löytää jotakin erittäin tarkkaa tietoa.

Tämän nopeuden johdosta kirjat soveltuvatkin paremmin satunnaisen tiedon jakamiseen. Käytännössä siis löydät niistä nykyään vain sellaista tietoa jota et välttämättä edes halunnut löytää. Mutta sehän ei haittaa, jos rakastat uutta tietoa välittämättä siitä, että mitä tietoa löytämäsi asia koskee.

Nykyään internet osaa auttaa sinua alle 2 sekunnissa

Jos esimerkiksi nyt kirjoittaisit googleen ‘’Mount Everestin Korkeus’’ osaa hakukone antaa sinulle oikein vastauksen 21 700 000 tuloksesta 1.11 sekunnissa. Tämän jälkeen suorita netin nopeustesti ja yhdistä siitä tuleva tulos googlen tulokseen. Kun kokeilimme itse, tuli viiveeksi 0,04 sekuntia. Tämä tarkoittaa siis sitä, että vastauksen saimme kysymykseemme tasan 1,15 sekunnissa siitä hetkestä, kun esitimme kysymyksen hakukoneille.

Jos mietit sitä, että olisit kokeillut saada vastauksen tähän kysymykseen kirjasta ei se varmastikkaan olisi onnistunut näin nopeasti. Alle 2 sekunnissa et olisi edes päässyt ylös penkiltäsi saatika kerinnyt avaamaan kirjaa.

Tämän jälkeen sinun olisi vielä pitänyt löytää hyllystäsi juuri se oikea kirja, josta tieto olisi saattanut sattumalta löytyä. Kuten varmasti huomaat on internet nopeuttanut tiedonhakua asiasta kuin asiasta huomattavasti.

Luotettavuus on internetin suurin ongelma

Suurin ongelma jonka internet kohtaa kirjoihin verrattuna on sen luotettavuus. Koska kuka tahansa voi kirjoittaa sivustollensa mitä tahansa, jää luotettavuuden arvioiminen yleensä lukijalle.

Tämän asian johdosta luettu informaatio kannattaa aina varmistaa myös jostain toisesta lähteestä. Jos uskoo vain ja ainoastaan yhtä artikkelia, saattaa joutua vale uutisen uhriksi. Muista siis aina tarkistaa lukemasi informaatio, ennen kuin käytät sitä esimerkiksi tehtävissä tai lähteenä johonkin asiaan.